"niin kuin se olisi kallis asunto tai hieno auto, pelkkä sijoitus, jonka mielekkyys oli punnittavissa"

- Juha Itkonen, Myöhempien aikojen pyhiä


Pahasti kontekstistaan irrotettu lainaus, valitsin jonkun kivalta kuulostavan. Tällasta ollaan ÄI4-kurssilla luettu ja tänään sain loppuun. Olin jo etukäteen kuullut että loppu olisi outo, no, sellainen vaan missä asiat jäävät hyvin auki. Haluaisin kuulla lisää, haluaisin tietää miten kaikille käy, tekisi tässä jopa mieli lukea kirja uudestaan kun niin kiinni näissä henkilöissä olen mutta tiedän etten kuitenkaan lue, ainakaan nyt.

 Tärkeämpää olisi aloittaa toinen kurssilla valittu kirja, josta en kyllä ole yhtään innoissani. Valinta tehtiin joko yhteiskunta tai sukupuoli-puolelta, ryhmässä jouduttiin heittämään kolikkoa ja päädyttiin geneeriseen kirjaan jälkimmäiseltä. En pysty kuitenkaan samaistumaan, en halua esittää että pystyisin, en halua että minut luetaan mukaan joukkoon johon en kuulu. Eikä edes kiinnosta, varmaan kirjan aloitettuani sitten pyörrän näin jyrkän mielipiteen kun melkein kaikki loppujen lopuksi kuitenkin tempaa mukaansa. Myöhempien aikojen pyhiä ei myöskään aluksi innostanut, mutta olikin tosi vaikuttava. Ei sellainen mihin olisin itse tarttunut, mutta olisiko koulussa mitään järkeäkään valita nuorten suosimia kirjoja? Että luettais sitten hitto jotain Nälkäpeliä yhdessä.

Ostin 200 euron laskimen. Tai mielummin sanon että 179 euron, ei kuulosta niin pahalta. En voi mitenkään korostaa sitäkään että itse ostin, koska rahat sain kuitenkin vanhemmalta. Että jännitti, kyselin myyjältä enemmän kuin yleensä, normaalisti olisin varmaan vain itse tutkinut hiljaa mutta 200 euroa on helvetin paljon rahaa ja laskimet asiakkaiden ulottumattomilla ylähyllyllä kassan takana - no onko taas yhtään yllättävää kun katsoo hintaa, ei tietenkään.

En tykkää tehdä ostopäätöksiä, en edes pieniä, siksi tämäkin oli sellainen jota kauan lykkäsin. Lukion alussa käytin vanhaa kännykkääni laskimena, koska uudesta en peruslaskimen lisäksi muuta löytänyt (kunnes eräänä päivänä vahingossa käänsin kännykkäni sivuttain), pian sekin oli riittämätön kun negatiivisia kymmenpotensseja riitti niin kamalan paljon. Ostin 11 eurolla samanlaisen laskimen jota oltiin yläasteella käytetty, väliaikaiseksi, tai niin ajattelin, mutta loppujen lopuksi käytin sitä ihan vuoden loppuun saakka. Muistan kuinka paljon innostuin kun siitä löytyi muisti, se oli lisäksi jotain tuttua ja turvallista. Kesän aikana laskimen ilmeisesti hukkasin jonnekin tuntemattomaan paikkaan, varmaan siirsin pois penaalista tärkeämmän sisällön, kynien tieltä.

Oli pakko ostaa tämä kämmenlaite kun vihdoin tultiin sellaiseen kohtaan matematiikassa että kuvaajia on pakko tulkita. "Meillähän on kaikilla graafinen laskin", kuului opettajan suusta jo parikin kertaa aikaisemmin kurssin aikana, mutta nyt vasta oli se ihan pakko. Huomasin kyllä etten ollut ainoa jolta mokoma rakkine puuttui, vaikka välillä siltä tuntuikin. Olisiko halvempi kelvannut, ehkä, mutta en uskaltanut, pelotti ettei kuitenkaan riitä, en nähnyt CAS-merkkiä muissa, luki vain graafinen vaikka kuulemma on viisaampaa ostaa CAS, samanlaisia näkyi luokassa kamalasti, se on se mitä eniten suositeltiin. Mutta nyt on taas uudet paineet pärjätä edes jotenkin, tuskinpa minä kuulun niihin joka laskimenkaan avulla mitään Eximiaa saisi vaikka sitäkin on tästä välineestä kuultu. Onhan siinä sentään värinäyttö.

Lähden perjantaina Roomaan neljäksi päiväksi. Silti olen vain murehtinut sitä, että jään paitsi vierailusta Eduskuntaan. Pääsen ulkomaille ja tuoko on se mitä mietin? Taas kerran helvetin ärsyttävää ja epäloogista ja paskaa. Pääsen tunteesta hetkeksi eroon ja se palaa uudelleen, onkohan se ennemmin jonkun muun asian purkautumista sitä kautta, en tiedä. Loppuuko se sitten kun vierailupäivä menee oikeasti ohi, myös sen toisen ryhmän jonne vielä teoriassa voisin itseni kinuta vaikka kuulin jo ettei korvata tarvitse, vai onko tämä taas uusi asia josta vittumaiset aivoni jaksavat vielä tulevina vuosinakin minua muistuttaa, niin, en tiedä. Kuinka missasit jonkun tällaisen upean kokemuksen, Roomaan olisit voinut lähteä milloin vaan, tuonne et, et tämän ryhmän ja tämän opettajan kanssa.

Aina pitää olla joku asia jota stressata, miksi olen niin helvetin rasittava. Toivottavasti sunnuntaisista kamalista viikkokatsauksista ei muuten tule tapaa :(  Ei tän ole tarkoitus olla täällä sympatian tai säälin vuoksi, halusin kirjoittaa, halusin selvittää ajatuksiani tai ihan vaan purkaa turhaa energiaa ja ärsyttävää olotilaa jonnekin. Ja joo, kyllä nyt tuntuu paremmalta. Silti tietokoneeni sammui äsken yllättäen kun kiinnitin skanneria saadakseni tuon piirroksen tähän postaukseen, taasko uusi merkki siitä että Cava, sun ei todellakaan pitäisi kirjottaa näitä.

Toivottavasti kivemmissa merkeissä seuraavan kerran! Ei kai tää nyt vielä ihan järkyttävän kamala ole, vaikka tiedän ettei neutraalius ja yksinkertaisuus ja ytimekkyys nyt vaan kuulu mun vahvuuksiini.